keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Purkua, purkua

Tässäpä yhteenvetona tehtävät korjaustoimenpiteet: Teemme korjauksen kolmessa vaiheessa. Ensin teemme kaikki tarvittavat korjaukset sisälle. Toisessa vaiheessa, luultavasti syksyllä, uusimme ikkunat ja tiivistämme seiniä niiden kohdalta. Kolmas vaihe on talon ulkopuolinen korjaus, joka tehdään sekin näiltä näkymin syksyllä. Siihen kuulu salaojitus, pihan muokkaaminen ja maan kallistusten parantaminen. Ajan ja rahan puutteen vuoksi emme voi tehdä kaikkia korjauksia kerralla. Tämä blogi laahaa sen verran perässä tällä hetkellä, että nyt olemme päässeet kahden asunnon loukusta ja Oulun talo on myyty. 

Uudet asukkaat tulevat kuun lopussa ja uusi koti näyttää nyt tältä!


Kohta muuttovalmis koti

Purkutyöt alkoivat huhtikuun loppupuolella. Suunnitelma oli, että kaikki pinnat uusitaan. Vanhassa talossa, jossa on ollut puutteellinen ilmanvaihto neljän vuosikymmenen ajan, haisee tunkkaselta. Home- ja mikrobivaara on myös olemassa. Emme teettäneet mikrobi- tai radonmittauksia. Taloa tiivistetään sisältä päin, jotteivät rakenteissa olevat mikrobit pääse huoneilmaan. Myös ilmanvaihto parantaa huoneilmaa. 

Purkujätettä


Purkujätettä tulee lavakaupalla. Pihalla on vaihtolava, jota tyhjennetään tuon tuosta sen täyttyessä. Alakattojen Haltex-levyt revitään irti. Koolausten alla olevat muovit teipataan. Villat näyttävät olevan ok. Toisaalta tekisi mieli tiputtaa vanhat villat ja uusia ne. Täytyy muistuttaa itseä, ettei tässä uutta olla rakentamassa ja kaikki kunnossa oleva voidaan jättää paikoilleen. Villat ovat kastuneet poistoputkien ympäriltä keittiössä ja vaatehuoneessa. Kastuneet villat vaihdetaan uusiin. Vaatehuoneen poisto on ollut lähellä väliseinää ja vaurioittanut sitäkin. Tässä ylläri ykkönen. Seinä avataan ja yläjuoksu vaihdetaan vaurioituneilta osin. Runko on kuiva, mutta mustunut, Tervettä puuta tulee näkyviin jo muutaman millin syvyydessä. Ei siis hätää, tummunut puu raavitaan pois. Kosteus ei ole päässyt alajuoksuun asti vaan pysähtyy noin metrin korkeudelle. Rungon ympärille laitetaan uutta villaa, jonka sisältämä boori estää home- ja mikrobikasvun. Ihan varmuuden vuoksi. 

Tänään minut teki onnelliseksi se, että saan pitää kattoikkunan keittiössä! Pelkäsin, että se olisi vuotanut ja se olisi pitänyt laittaa umpeen. Tasakatossa kattoikkuna on ollut ihan luonteva, mutta kun aumakatto on tehty päälle, on ikkunalle tehtyy kuilu.Katselin jo valmiiksi saman muotoista ja kokoista upotettavaa led-valaisinta korvikkeeksi. Olisin ollut valmis luopumaan, jos olisi täytynyt. Aukko antaa kivasti luonnonvaloa keittiöön, tykkään siitä kovasti. 

Pelastunut kattoikkuna


Seinät levytämme 6mm paksulla kipsilevyllä eli remppalevyllä. Ne nauhoitetaan, tasotetaan ja maalataan. Vanhat levyt saavat jäädä alle. Mikrobit eivät viihdy kipsilevyssä. Lattiaan pitää saada myös höyrynsulku, jottei alapohjasta pääse epäpuhtauksia huoneilmaan. Lattian ja seinän liitokset pitäisi tiivistää. Täytyy tutkia vaihtoehtoja.

Uusia sähköpiuhoja


Talotekniikka tietysti myös uusitaan. Onneksi tuohon aikaan sähköt on vedetty seinässä putkien sisällä, samoja putkia voidaan käyttää ja loput uudet piuhat saadaan uuden alakattolevytyksen alle piiloon. Ei siis pintavetoja. Onni on pienissä asioissa!
Myös vesiputket uusitaan. Talossa on käytetty kupariputkia joiden tekninen käyttöikä on 40-50 vuotta. Alunperin oli tarkoitus vetää uudet putket osin pinnassa, mutta ne saadankin muualle! Paljon mietityttänyt asia oli ilmanvaihtojärjestelmä. Välillä koneellinen tulo- ja poistoilma tuntuu paremmalta, sitten taas olemmekin varmoja, että painovoimainen olisikin parempi. Mielipiteitä olemme keränneet eri alojen asiantuntijoilta, mutta ilmeisesti on vain valittava toinen. Molemmissa on huonoja puolia. Toisaalta mikä tahansa nykyaikainen iv-järjestelmä parantaa sisäilman laatua huomattavasti vanhaan verrattuna. 

Muutaman viikon kestäneen purkutyön jälkeen alkaa jo vähän kauhistuttaa! Eihän tästä ole kohta mitään jäljellä! Eikös tätä pitänyt korjata eikä purkaa koko taloa! Onneksi olen ennekin seurannut korjaustyömaata ja tiedän, että kyllä siitä vielä hyvä tulee. Tosin ei ihan vielä, sillä ylläri kakkonen pitää huolen siitä, että purettavaa on vielä paljon lisää...



1 kommentti:

  1. Siinä onkin ollut kattavat purkutyöt. Meidän naapurissa ilmeisesti myös on tämmöiset alkamassa. On mielenkiintoista nähdä tästä vierestä, kuinka työt sitten etenevät, kun siihen saakka päästään. Hiljaa hyvä tulee. https://www.talosiirto.fi/purkutyot

    VastaaPoista