perjantai 24. heinäkuuta 2015

Tuli sade rankka


Jännitystä elämäämme tällä viikolla toi eräs melko tavanomainen luontoilmiö. Keskiviikko-torstai välisenä yönä satoi sitten vähän rajummin ja aamulla työmaalla odotti kastunut kokolattiamatto. Katto oli vuotanut. Nyt yhdyn niihin, joiden mielestä tänä kesänä sataa liikaa. Pysyisi vedet vaan ulkona!



Vesi oli tullut sisälle vanhojen läpivintien kohdilta. Osa kattolevyistä oli kastunut, mutta onneksi ne kuivuivat eikä mitään tarvinnut purkaa. Katon kuntoa ei voitu arvioida kuntotarkastuksessa, koska se tehtiin talvella ja katolla oli tuolloin lunta. Rakennustarkastaja kävi nyt katsomassa kattoa ja totesi, että se on huonossa kunnossa. Vesikatteessa on useita vuotokohtia ja pelti alkaa olla elinkaarensa päässä. Vanha katto on tiiliprofiilinen pelti, jossa päällä on hiekkakäsittely.Muutama kattofirman edustaja kävi katolla ja saimme tarjouksia kattoremontista. Ulkonäköön tulee minimuutos, koska katto korottuu yhden otsalaudan verran, jotta tuuletus saadaan toimimaan.

Hieman kostuneet kattolevyt.
Kattoremontti oli odotettavissa, mutta olimme suunnitelleet sitä "tässä joku vuosi"- aikataululla. Toisaalta on helpottavaa joutua tekemään se nyt heti. Tieto siitä, että kaikkea tätä remonttia suojaa hapertunut katto on hieman pelottava. Vuotava katto voi aiheuttaa suuria vahinkoja. Katollamme on myös todella suuri antennihökötys. Vanha antenni voi kuulemma aiheuttaa suuria vesivahinkoja. Päällä oleva tulppa usein puuttuu ja reiästä pääsee vesi välikatolle ja jopa rakenteisiin. Meillä ei tämä ollut ainakaan katto-ongelmista suurin, mutta hyvä tieto vastaisuuden varalle! Mies kävi ensiapuna katolla tilkitsemässä reiät, jotta säilymme sisäsateelta kattoremonttiin asti. Harmillista tässä nyt on se, että keittiön kattoikkuna on nyt parasta samalla laittaa umpeen. Paikalle täytyy kehitellä jokinlainen led-valaisin. Onneksi sähkäri pyörii vielä työmaalla ja vetää sille piuhat.


Hyvästi kattoikkuna

Tällä viikolla olemme saaneet vedet sisälle myös hyvässä mielessä. Vesnomin putkari on ollut meillä asentamassa vesikalusteita, säätämässä hanoja ja lisäämässä vesijohtoja. (huomasin, ettei pyykkikoneelle ollu vedetty vesiä). Muutakin positiivista on tapahtunut: sauna on paneloitu ja lauteet hyvällä alulla. Olin aluksi suunnitellut kolmioportaan saunaan, mutta ajattelin sen olevan työläs ja vaihdoin suorakulmaiseen. Onneksi tämä tuli ilmi eräällä kahvitauolla ja jälleen yksi toive käy toteen.





Eilen sovimme hyvän diilin: Hoidimme ystäväpariskunnan lapsia ja he olivat meidän raksalla. Nyt on ovien karmit maalattu, keittiössä välitila laatoitettu ja me saimme nauttia heidän lastensa seurasta. Työpäivän jälkeen he jaksoivat vielä mennä meille töihin. Onni on R&T <3


Saumausta vaille valmista




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti